Ja sitten mennään sään puolesta täysin toiseen ääripäähän. Jos eilen ja toissapäivänä oli kosteaa tai jopa märkää, nyt on kuivaa ja tuulista.
Sääleidi kertoi jo aamulla että ”sori nyt kauhiasti, mutta tänään ei kumpiaisia synny” ja jatkoi vielä että päivä on höystetty kohtalaisen rivakalla tuulella ja nostot 3-4 solmua ja oliko maksimi 4 vai 5 solmua. Niin, netti avustaa solmujen ymmärtämisessä: 2 solmua = n. 1 m/s, 3 solmua = n. 1,5 m/s, 4 solmua = n. 2 m/s eli kutakuinkin solmut jaetaan kahdella ja lopputulos on metriä sekunnissa, jos siis ei ihan viilata pilkkua ja halutaan vain tietää ”noin”-tulos. Eli tiedossa olisi heikkoa nostoa, tai oikeastaan todella heikkoa jos ajatellaan missä päin maailmaa ollaan.
Sää toki lupasi myös gridauspäivää eli hinauksia odoteltiin hyvä puolitoista tuntia, jo valmiiksi annetut A- ja B-tehtävät heitettiin roskikseen ja kaikille annettiin C-tehtävät. Miten organisaatio suoriutui tästä – täällähän on kentän päässä jonkin sortin huoltorakennus josta kuuluu kentän taajuus radiosta, on veskit jne. Ehkäpä heillä oli myös printterit mukana… Ajomatka on joka tapauksessa pitkä kentän ja kerhon välillä.
Sää oli aivan loistava itsensä polttamiseen, sillä tuuli piti ihon sopivan viileänä, mutta kuitenkin oli niin kuumaa että porukka liikkui shortseissa. Mutta onneksi ainakin meidän joukko on tajunnut kauan sitten ettei kentälle ole asiaa ilman aurinkorasvaa. Pilotitkin vetävät lennon ajaksi pitkähihaiset paidat päälle tällaisena päivänä, sillä muuta varjoa taivaalla ei ole tiedossa.
Nyt oli myös ensimmäinen päivä jolloin meillä oli maa-asema (=radio siis) kunnon antennin päässä ja kaikki olivat ilmassa. Jossain vaiheessa kyselin Päkiltä miten homma etenee eli mitä taajuudelta kuuluu, mutta pojat olivat kovin hiljaa. En sitten tiedä johtuiko pilottien puhumattomuudesta vai etäisyydestä, mutta tosiaan mitään ei kuulunut. Kunnes yhtäkkiä kuin vastauksena kysymykseen aloimme kuulla keskustelua. Wille oli 11 km Tocumwalista, joka oli etäisin käännepiste ja siitä sitten keskustelu jatkuikin melkein loppuun asti. Kovin tuntui olevan hankalaa ja ainakin oman tulkintani mukaan tässä kelissä hyötyä tuli eniten siitä jos maisemat ja kelit ovat tutut. Eki tuli päivätuloksissa 11. sijalle, mutta Mara ja Wille joutuivat tekemään maastolaskun, tarkoittaen sitä että Mara tuli kentälle koneen moottorin avustuksella ja Wille Hiacen avustuksella. Päki lähti Heikin kanssa hakemaan Willeä pellosta ja minä jäin radion varteen varmistamaan että kaikista on tieto missä ovat.
Meinattiin kentällä ottaa aamulla taas videota ajatuksista tulevasta, mutta sitä varten olisi pitänyt olla ylimääräinen mikrofoni karvapäällysteellä – tiedät varmaan mitä tarkoitan, sillä muutoin niin luotettava iPhone ei olisi siinä tuulessa tallentanut muuta ääntä kuin laskeutuvat ja starttaavat hinauskoneet sekä tuulenpuhurin. Videoita on ehdottomasti tulossa kuitenkin lisää.
Päivän ajatus sinne kotiin: nyt kun päästiin lentämään ensimmäinen kunnon kisapäivä, ei millään uskoisi että kotona ollaan jo kahden viikon kuluttua eli matka on juuri ja juuri yli puolen välin. No, siihen ehtii mahtua kaikenlaista väliin vaikka kyllä tuntuu että meno tähän mennessä on ollut vain hellettä, ruokaostoksia, lentokenttää, ruokaa jne. Ja tietysti itselläni valokuvien ”kehittämistä”, näiden juttujen kirjoittamista ja tietysti nukkumista.
Katja
