Aamulla briefingissä huomioitiin taas jokaisen luokan nopeimmat, Antti oli päässyt Avoimen luokan listaan mukaan muutaman muun kanssa.
Eki ja Mara jätti tänään lentämättä, Eki poti edelleen flunssaa ja Maralla muuten vain heikko olo. Lisäksi sään tiedettiin olevan haasteellinen, ja koska ei ole pakko lentää, pojat päättivät ottaa rennommin ja valmistautua tulevaan koitokseen. Tosin nyt alkaa näyttää siltä että ensimmäisenä kisapäivänä tänne tulee tymä.
Koko joukkue huomasi kuinka lämmin ilma vaikuttaa oloon, nimittäin päivä oli edellistä lämpimämpi. Siksi oikeastaan tässä ei ole mitään kirjoitettavaa, sillä kun pilotit oli lähteneet lennolle, itse menin nautiskelemaan uima-altaasta ja lepäilemään.
Suomalaisilla meni todella hyvin tänään, Wille otti ns. päivävoiton (sitä ei noteerata organisaation toimesta näin harjoituspäivänä) ja Timo oli viidentenä. Wille tosin huomautti että puolet luokasta ei lentänyt ollenkaan, mm. puolalaiset pysyivät maassa. Matthew Scutter olisi voittanut päivän, mutta hän missasi toisen käännepisteen, mutta selvisi siitä vain 50 virhepisteellä.
Vaihtelevista syistä johtuen joukkueen palaveri on siirtynyt ensin torstaista tälle päivälle, mutta tämänkin päivän palaveri peruttiin ja siirrettiin huomiselle. Illalla purjelentoklubilla oli barbeque-bileet (12 $), paikalla oli runsaasti kisaväkeä sekä paikallisia. Vaikka huominen ei olekaan lentopäivä, suurin osa joukkueesta vetäytyi kohtuullisen ajoissa yöpuulle.
Paikalliset hyttyset on alkaneet vaivata pikkuisen enemmän kuin vain vähän, ainakin minua. Jokaisesta puremasta tuntuu tulevan toinen toistaan vahvempi allerginen reaktio, milloin on käsi turvoksissa, milloin nilkka tai isovarvas, milloin käsivarsi jne. Mikään hydrokortisoni, antihistamiini tai muut aineet eivät tunnu auttavan. Harmittaa aika vietävästi kun illalla olisi mukavan lämmintä istuskella t-paidassa ulkona, mutta se on viimeinen virhe sillä sehän on kuin ruotsilaivan seisovapöytä hyttysille, enkä itse aio olla pääruoan muodossa tarjolla.
Sunnuntaina on avajaiset kaupungilla, jonne mennään omilla kulkupeleillä.
Katja