Sama säätyyppi pitää sitkeästi pintansa. Tiedossa oli matalaa ja kuivaa ja tehtävät annettiin sen mukaan.
Tuntui että joillakin piloteilla alkoi motivaatio ja innostus vähän rapistua kaiken sen kuivassa ja matalassa lentämisen jälkeen. Jos oikeastaan missään vaiheessa pojat eivät päässeet ”tykittämään” kunnolla, sitä ei tapahtunut nyt viimeisenäkään päivänä.
Hinausten aikaan taivaalla lähtöryhmityksen yllä tapahtui paljon, kekoja alkoi muodostua ihan meidän päälle, laskin että yhdessä keossa oli 17 konetta, lisäksi sain kuvan purjekoneesta ja kuusta ja albatrossilauma (tai ainakin paikallinen sanoi niiden olevan albatrosseja) lensi useita kierroksia kentän päällä olevien kekojen kanssa. Ihmeteltiin että ne todellakin kaarsivat samaan suuntaan kuin nostossa olleet koneet.
Tehtävät olivat periaatteessa lyhyet, mutta taivaalla ei lähtölinjojen avautumisen aikaan päässyt edes 1000 metrin korkeuteen. Ymmärrät varmaan että siinä korkeudessa ei lähde mielellään taivaltamaan noin 300 km tehtävää, vai mitä.
Matalan kelin vuoksi monien lähtö viivästyi ja niinpä päivä alkoi venyä. Päättäjäiset olivat jo käynnissä kun Suomen kontilta lähti väki suihkuun ja juhliin. Kontti oli saatu muuten pakattua, paitsi rungot odottivat vielä sisälle pääsyä, ne laitettaisi huomenna aamulla sisään.
Nyt siirrytään taas ruokaan ja kisaorganisaatioon. Täällähän on viime viikon torstain ”Aussi-illasta” ollut jatkuvaa murinaa ja sen illan ruokaa ja hintaa on lähes suorastaan pilkattu ja sätitty. Päättäjäisiin ($ 30) pilotit ja joukkueenjohtajat pääsivät ilmaiseksi, mutta me muut saimme ostaa liput. Mehän ollaan Suomessa totuttu siihen, että lipun hinta kattaa myös bändin eli se on sisäänpääsymaksu. Vasta tänään aamulla – kun lippujen myynti oli lopetettu – toivotettiin kaikki juhliin tervetulleiksi ja briefingissä sanottiin että voitte ottaa mukaan omat ruoat ja tulla nauttimaan bändistä ja hyvästä seurasta. Mehän oltiin tietysti ostettu liput etukäteen, suomalaiseen tapaan.
Koska miesväen pääsy kontilta venyi pitkään, päätettiin Johannan kanssa lähteä päättäjäisiin syömään sillä luottamuksella että ”Aussi-illasta” olisivat oppineet jotain. Kaikkea kanssa. Ruoka oli pakattu isoihin ruskeisiin paperikasseihin, jossa oli kertakäyttöruokailuvälineet, läpinäkyvä muovinen take out salaattikuppi, jossa oli pohjalla kylmää keitettyä couscousia, kylmää pastaa ja kylmää perunasalaattia ja yksi kirsikkatomaatin puolikas. Niiden päällä oli kaksi kappaletta kanaa, koipinuija, rintafilen pala tai reisipala. Kana oli keitetty (eli väriltään valkoista ja nahka oli nihkeä), mutta liha oli nyt jo kylmää ja mausteet oli jätetty kokonaan pois. Voin sanoa että keitetty kana joka ei ole edes kunnolla kypsää, on hankala syödä heppoisilla kertakäyttöruokailuvälineillä. Johannan kanssa pudisteltiin päitämme epäuskoisina ja itseltäni ainakin meni ruokaa ihan turhaan roskikseen. Jälkiruoaksi oli pannacotta, joka oli ihan ok. Onneksi joku pelasti tilanteen ja juhliin alkoi tulla pizzoja, joten ihan nälissään juhlista ei tarvinnut lähteä. Juhlien musiikista piti huolta swing-bändi, joka oli hauskaa musiikkia ruokailun taustalla, mutta musiikki ei jatkunut tanssin merkeissä missään vaiheessa. Mutta kysyn vaan missä on näiden juhlien kokin ammattiylpeys?
Ehkäpä ei ihan parhaat päättäjäiset missä olen ollut, seura tosin oli hyvää ja se pelasti paljon, mutta kaikki muu olisi voinut olla paremmin.
Katja