Ja taas, uudestaan: pilvetöntä taivasta, mutta nyt nostot voimakkaampia ja korkeammalle. Organisaatio on vakuuttunut että antamalla aluetehtävät voidaan välttyä yhteentörmäyksiltä. Puheita on kuitenkin aiheesta pidetty joka aamu, ja tyyli on muuttunut vakavammaksi, eikä enää ole siteerattu Monty Pythonia kuten Ronald Termaatin pitämässä turvallisuushetkessä toissa aamuna. Niin, tosiaan piti mainita että lauantaina – tuona kiireisenä aamuna – 15 m luokan ”safety pilot” piti briefingin osana turvallisuushetken, joka on aika tavallista silloin kun kisoissa on tapahtunut jotain vakavampia sattumuksia. Tällä kertaa Ronald näytti monia otoksia eri lennoista, monista joissa hän itse oli osallisena. Esitys oli höystetty vilkkuvalon kuvilla, ja otoksella Monty Pythonista ”teidän ei tarvitse seurata ketään, olette yksilöitä”. Mutta meidän leirissä mietittiin että ehkä näin vakavaa asiaa ei tarvitsisi koristaa vitseillä. Mutta me ollaankin vakavaa porukkaa.
Itse onnistuin tänään istumaan hetken Ingo Rennerin kanssa kahvikupin ääressä ja hän kertoi muutamia tarinoita. Ingohan on alun perin saksalainen ja kertoi muuttaneensa Australiaan 50 vuotta sitten. Lentäminen on ollut aina se ykkösjuttu ja hän lentää nykyään Tocumwalissa.
Ingo on kovin vaatimaton mies, vaikka onkin saavuttanut kaiken kaikkiaan monet mestaruudet niin Australian sisällä kuin kansainvälisissä kisoissakin. Hän muun muassa muistutti että hän ei ollut suinkaan ainoa voittaja Räyskälässä 1976, sillä George Lee voitti mestaruuden avoimessa luokassa ja hän itse vakioluokassa.
Keskusteltiin ”Benalla blue” säätilasta ja Ingolla oli myös muistoja Suomesta, sillä myöskään 1976 kisoissa sää ei ollut hääppöistä. Ingo kertoi että kisojen harjoitusviikolla oli sää ollut todella surkeaa ja kun siihen oli hermostuttu, oli päädytty heittämään kisojen meteorologi järveen. Se kuulemma oli auttanut ja sää oli parantunut. Lisäksi Ingolle oli jäänyt mieleen se, kuinka Dick Butler oli hajottanut koneensa, mutta ei kuitenkaan niin vakavasti ettei sitä olisi voinut kunnostaa. Vaikuttavin asia tässä koneen korjauksessa oli se, että kahden eri purjekonevalmistajan edustajat olivat olleet yötä myöten korjaamassa konetta, itse Klaus Holighaus mukaan lukien. Eli vähän kuin nytkin, vaikka Maran kisakone (ASG 29) oli mennyt rikki, silti sen korjasivat Schempp-Hirthin edustajat, Tilo Holighaus mukaan lukien, ja tässäkään ei Andy (Maddocks) välittänyt siitä että joutui heräämään aikaisin. Tärkeintähän on että kaikki ovat tasavertaisina kalkkiviivoilla.
Keskusteltiin myös menneistä tärkeistä ilmailuhahmoista, Ingo mm. oli iloinen siitä että Markku Kuittinen 30 vuotta sitten voitti Benallassa mestaruuden. Tärkeää asia oli Ingolle siksi, että Markku lensi Ingon koneella, hänen itse lentäessään ja voittaessaan toisessa luokassa.
Lisäksi Ingo kertoi että hän oli itse asiassa ollut Suomessa jo vuonna 1975, vuotta ennen tuota maailmanmestaruutta ja itse Matias Viitanen oli vienyt häntä ympäri eteläistä Suomea moottorikoneella jotta Ingo oli saattanut tutustua Suomen maastoon ja tutkia asiaa huolella kisoja varten.
Mutta kuten sanottu, tämä mies on erittäin vaatimaton ja melkein nolostuu jos häntä kehuu menneistä saavutuksista ja jotenkin taitavasti johdattelee keskustelun pois itsestään ja nostaa muut tärkeämpään rooliin. Ehkäpä tässä olisi monelle kisaajalle (ja meille muillekin) hyvä malli, sillä tuntuu että menestystä tulee enemmän nöyrällä ja iloisella asenteella kuin pakonomaisella puristuksella. Tai ainakin silloin on mukavampaa kuin otsasuonta pullistellessa, vai mitä. Kahvihetki loppui sillä Ingo kovasti odotteli jo vaimoaan ja lapsenlapsiaan paikalle. Yhteiskuva saatiin kuitenkin napattua 🙂 Pahus että unohdin kysyä mitä Ingon Räyskälässä palkinnoksi saamalleen PIK-20:lle kuuluu, tiedän että moni teistä lukijoista tietää sen kohtalon, mutta olisin halunnut kuulla tarinan itsensä Ingon suusta. Täytyypä vetää häntä hihasta ja kysäistä.
Päivällä käytiin Johannan kanssa varaamassa pöytä Keilailuklubilta, yritettiin ensin Glof Klubilta mutta siellä keittiö on auki vain klo 18-20 ja koska halusimme pöydän klo 20, he eivät halunneet tästä joustaa. Matkasimme Keilailuklubille ja saimme sieltä pöydän, vaikka hekin ilmoittivat olevansa auki vain klo 18-20 illallista varten. Valitettavasti purjelentopäivä venyi venymistään ja varaus jouduttiin perumaan. Odottelu oli todella piinallista ja vasta jossain vaiheessa huomattiin että radiohiljaisuuden syy oli tuossa kauan palvellessa SIL:n ”öljykanisterin” mallisessa radiossa, joka oli päättänyt hiljentyä siitä mitään ilmoittamatta. Taajuus oli kohdallaan, mutta mitään ei kuulunut. Yhtäkkiä alettiin kuulla poikien 20 ja 10 kilometrin ilmoituksia, mutta ei mitään muuta. Radio näin valitsi mitä haluamme kuulla ja mitä emme.
Lennoista unohdin pyytää kommenttia, sillä meidän avustajien kannalta päivä meni kuten muulloinkin, yhdellä hyvin ja toisella huonommin. Mieleenpainuvin juttu oli se kun yhdessä vaiheessa meidän omalla taajuudella kuultiin puhuttavan englantia. Ensin pelästyin että joku oli vaihtanut meidän taajuudelle huomauttaakseen lähteltä piti-tilanteesta tai vastaavasta. Mutta asia oli aivan toinen, sillä sveitsiläinen pilotti huhuili Timolle ja keskustelun päätteeksi miehet päättivät lähteä lentämään kahdestaan puljaa, joka oli ilmeisesti toiminut todella hyvin. Valitettavasti vain Timon matka päätyi Corowan kentälle, mutta sieltä sai näppärästi hinauksen eikä tarvinnut miettiä mistä putken saisi illaksi lainaan. Meillähän on täällä vain koneet matkassa ja putkista on sopimus tiettyjen joukkueiden kanssa, mutta harvassa putkessa me olemme ensimmäisenä ottajalistalla.
Ainiin ja täällä kovassa maineessa olevat Jonkerin veljekset, joita englanniksi kutsutaan ”the Raptures” – johtuen koneensa tyyppinimestä – saivat tänään vain matkapisteet ja näin ollen 15 m luokan tulokset menivät kärjen osalta uuteen järjestykseen.
Katja
