Tiistai alkoi ilmoituksella , että briefing olisi tuntia myöhemmin vasta klo 11, mikä hieman herätti ihmetystä joukkueessa. Ennusteet ennakoivat kuivaa mutta kuumaa päivää, mikä ilmeisesti aiheutti päänvaivaa järjestäjille, jotka eivät ole ihan kokeneimmasta päästä ja se on näkynyt epäröintinä useampana päivänä. Mutta tehtävät saatiin jaettua: kaikilla luokilla kahden tunnin AAT tuulen suuntaisesti, vakiolla ja kaksikoilla sama tehtävä lähtölinjaa lukuun ottamatta.
Hinaukset alkoivat varttia myöhemmin, klo 13, kuin edellisinä päivinä ja keli oli varsin kohtuullista navakasta tuulesta huolimatta ja tuuli vielä yltyi hieman iltaa kohti. Kaikki luokat lähtivät matkaan hyvin pienellä ikkunalla – noin kaksi kolmasosaa 74 koneesta vartin sisään. Tämä näkyi sitten ennenkokemattomana hässäkkänä maaliintuloissa: ”tuntui kuin 75 konetta olisi muuttunut 150 koneeksi” kuten Visa-Matti asian ilmaisi, kun 20 minuutin sisään 55 konetta saapui kentälle sinne jo ehtineiden lisäksi. Avustajilla oli vaikeuksia löytää oma koneensa ja miehistönsä muiden joukosta kumpuilevalla kentällä vasten aurinkoa tiiraillessa.
Suomalaisittain päivä oli hyvä. Kertomusten mukaan keli oli pääasiassa hyvää ja liidoista tuli pitkiä kantavien linjojen löydyttyä tällä kertaa suuremmitta vaivoitta. Aku ja Juha päätyivät pisteen päähän toisistaan, vaikka tällä kertaa eivät ihan yhdessä lähteneetkään. Juha kertoi ajautuneensa tuulen mukana tilanteeseen, josta lähtö oli vain otettava ja Aku ehti pari minuuttia perään. Tiedonvälitys toimi lennolla koneiden välillä ja toivoakseni myös maasta. Harri ja Visa-Matti ajoivat karvan verran aliajalle ensimmäisen, eteläisen käännealueen jäätyä ehkä hieman lyhyeksi ja koska toiselle, pohjoiselle käännealueelle ei ollut menemistä kovin syvälle. Pohjoisen alueen venytys maksoi vakioluokassa ruotsalaisille paljon, toinen italialaiskone teki maastolaskun ja myös toinen briteistä.
Keskiviikkoaamuna herättiin ukkoseen. Katsotaan, mitä tulee.