Briefingissä näytettiin sama kuva ja uutinen unkarilaisesta jonka olin bongannut facebookissa. Kilpailunjohtaja kertoi asiasta jotain, mutta en sitten parhaalla tahdolla saanut siitä mitään selvää. Tieto kentällä on, että jotain oli käynyt maastolaskussa ja kone oli päätynyt talon katolle. Pilotti on kunnossa, mutta viety sairaalaan.
Päivälle ei annettu tehtävää ja porukka hajaantui taas turisteilemaan tai lepäilemään. Itse lähdin Kristianin, Kimmon ja Mikan kanssa Kaunasin ilmailumuseoon, mutta ensin pojat söi lounasta. Lähdön aikaan Kristian katseli taivaalle ja totesi että keli on aika hyvä ollakseen tymäpäivä. Pilvet tosiaan olivat ihan hyvännäköisiä ja ilmakin oli lämmin, ei tietoakaan siitä syksystä jonka kisan meteorologi sanoi tulevan tänne tänään.
Museoon maksoi sisään ihan kokonaiset 1,6 e ja siellä oli kaikenlaista Liettuan ja Venäjän ihmettä, ulos unohdettuja koneita, lento-onnettomuudessa osin tuhoutuneita koneita ja jopa Pik-20 eturunko omassa huoneessaan visusti köyden takana. Sekä tietysti ”muistoalttari” – tai mikä nyt olisi sopiva sana – kahdelle Liettuan kanssallissankarille (Steponas Darius ja Stasys Girenas), jotka yrittivät vuonna 1933 lentää New Yorkista Kaunasiin, mutta kone syöksyi maahan Atlantin ylityksen jälkeen. Kuva samoista lentäjistä löytyy minukin kotini hyllystä…kuvan kyljessä on myös seteli jossa poseeraavat samat lentäjät.
Illalla kokkailin taas ja syötiin Kristianin, Kimmon ja Simon kanssa talon terassilla sateen ropistessa ulkona. Keskustelu ajautui siihen, miten on mahdollista että purjelentoyhteisöä dominoi muutama sellainen tyyppi, jotka luulee tekevänsä hyvää ja olevansa fiksuja, mutta tosiasiassa aiheuttavat hämmennystä. Mutta tiedän ettei tämä Purjelentomaajoukkueen sivusto ole sitä keskustelua varten. Joten jatketaan asiaa muualla 🙂
Iltasella oltiin hetki terassilla ja lähdin siitä taas Teemun vanavedessä katsomaan mitä tällä kertaa löytyy, ihan tutkimusmielessä siis. Ja bileethän sieltä metsästä löytyi. Onneksi Teemu johdatti minut myös pois metsän keskeltä riittävän ajoissa että ehti nukkuakin.
Katja