Briefing pidettiin klo 11 ja meteorologi kertoi että klo 12 alkaa sataa ja se kestää pari tuntia. Ja sateen jälkeen on tulossa todella matalaa keliä (n. 200 metrin pilvipohjat). Näin ollen viimeiselle kisapäivälle ei annettu tehtävää. Ja taas nähtiin omituinen liettualainen organisaation säätö: nettisivuilla ja local procedurissa on sanottu että closing ceremony alkaa klo 11:00. Mutta nyt Vytautas (kisanjohtaja) sanoi että se alkaa klo 12. Taas belgialaiset ilmaisivat järjen lauseen eli että aika on ilmoitettu olevan klo 11 ja ihmiset on sen mukaan ostaneet lentoliput ja suunnitelleet kotiinpaluun. Ja koska tiedetään että täällä palkintojenjako ei varmasti ole suomalaisen tehokas puolituntinen, vaan jotain ihan muuta, tunnin siirto on jo iso asia. Vytautas kieltäytyi järjestämästä palkintojenjakoa alun perin ilmoitettuun aikaan, koska tänne on tulossa ministereitä jne. ja heidän aikataulua ei voi enää muuttaa. Briefing loppui Ostrowin mainokseen vuoden 2017 ja 2018 kisoista, siellähän on seuraavat MM-kisat. Lisäksi briefingin jälkeen otettiin ryhmäkuva hallin edustalla, ja kun meitä käskettiin vilkuttaa, osa porukkaa kommentoi puoliääneen tyyliin heihei, hyvä että päästään pois.
Näinä kisan viimeisinä päivinä alkaa huomata asioita joita olisi pitänyt tehdä tai joita aioin tehdä – mutta sitten en tehnytkään. Joskus se taitaa päteä myös pilotteihin, mutta nyt puhun pelkästään itsestäni ja muut kertokoon oman tarinansa sitten kun siltä tuntuu. Joka tapauksessa tämä porukka on ollut niin hyvä että harvoin tulee vastaan yhtä hyvää yhteishenkeä. Tosin enhän itse ole ollut edustusjoukkueissa jäsenenä, ennemminkin vain vierailijana joten en jatka aiheesta syvällisemmin.
Yksi asia jolla voisin vaivata itseäni ja soimata loppuun asti, on tämä tiedottaminen. Tiedottaminen on aika vaikea laji purjelentokisoissa, sillä sen voi tehdä monella tavalla. Yksi kaipaa tietoa milloin kukakin on kääntänyt käännepisteen, toinen haluaa mahdollisimman paljon kuvia, yksi haluaa keskittyä lentämiseen eikä halua kertoa mitään omasta lentämisestään kenellekään, kolmas haluaa muutakin kuulumisia kuin ”sää oli sitä ja tehtävät oli tätä”. Itsekin Finnish Gliding Teamin – siis valmennusringin tiedottajana – olen yrittänyt tehdä tiedottamisen tuleville joukkueille mahdollisimman helpoksi. Siis meillä on facebook ja verkkosivut, pian myös youtube-kanava ja instagramia pitäisi tietysti harkita. Joka tapauksessa joukkueet on aina erilaisia. Me kaikki tiedämme että jotkut eivät esim. halua/ehdi kertoa yhtään mitään kisoista, vaan keskittyvät vaikkapa joukkueen valmentamiseen. Joten millään ei voi pakottaa jokaista joukkuetta tietynlaiseen malliin, vaan jokaisen joukkueen täytyy valita itse oma tyylinsä ja tehdä tämä homma omien resurssien mukaan.
Se tyyli jonka itse olen valinnut, on myös sellaista että sitä tehdään koko ajan (facebook-uutiset ja valokuvat) ja blogia ja lehdistötiedotteita kirjoitan silloin kun muut vaikkapa nukkuvat tai pitävät hauskaa kuten tälläkin hetkellä tuossa pihalla on rinki jossa kerrotaan hyviä juttuja. Onneksi melkein kaikki ovat tuossa lähellä ja vaunun ovi on auki joten kuulen ainakin tunnelman, vaikken joka sanaa kuulekaan.
Joka tapauksessa on huomattu että on hyvä että joukkueessa on erikseen joukkueenjohtaja ja tiedottaja, jotta taakka vähän jakaantuu. Itse sanoisin että oma säämies/nainen voisi olla myös tarpeen, etenkin tämmöisissä kisoissa missä organisaation sääihmiset eivät pysty tuottamaan ymmärrettävää puhetta taikka karttoja. Valmentajastakaan ei olisi haittaa, kuten varmaan kisoissa olleet itsekin tietää. Hannun tekemää lentojen analyysiä on pidetty täällä todella hyvänä ja hyödyllisenä, juttelen joukkueen kanssa voisiko sivuston osoitteen julkaista yleisölle, itse en voi sitä päättää.
Sen enempää tästä päivästä ei ole oikein sanottavaa, paitsi ruoka on tietysti tärkeää. Koko joukkue (16 hlö) kävi Tangossa viimeisen kerran, oltiin fiksuja ja varattiin pöytä etukäteen 🙂 Tämän ns. ”viimeisen käännepisteen” eli Tango Pizzerian oli keksinyt moni muukin joukkue joista osa joutui kääntymään ovelta takaisin.
Pojat näytti mallia siitä miten syödään alkupalaksi kanansiivet ja pääruoaksi perhekokoinen pizza ja juomaksi joko litra kolaa tai litra olutta. Kohtuullinen suoritus, täytyy sanoa. Ai miten se onnistuu? Siivet syödään käsin ja loput veitsellä ja haarukalla, tosin saahan pizzaa syödä käsinkin.
Sen jälkeen oli luvassa pakkailua, leirin (etutelttojen, antennien jne.) purkua, ja eräät yökukkujat ottivat päiväunet. Päättäjäisissä kaikille joukkueille oli varattu omat pöydät, tosin jostain syystä meidän joukkueelta puuttui istumapaikkoja ja siitä tuli pieni säätö istuvatko uusiseelantilaiset meidän pöydässä vai ei. Tosin järjestävältä taholta saatiin hyvin nopsaan tahtiin lisäpöytiä.
Päättäjäiset oli oikeastaan aika hyvin järjestetty. Pöydät oli valmiiksi katettu, n. 10 hlöä kohden oli pullot valkoviiniä, brandyä, venäläisittäin vodkaa, sekä 1,5 l pullot colaa, vettä (joka maistui taas hartsilta) ja pari pulloa erilaisia miksereitä. No siis eihän juoma näissä bileissä ole se pääasia, ei tietenkään. Sillä pöydissä oli sen lisäksi kaikenlaista syötävää: sipsejä, täytettyjä suolaisia tuulihattuja, surimilla täytettyjä tortillapaloja, lihaleikkeleitä kuten kylkeä ja siankorvahyytelöä (kyllä, tunnistan siankorvahyytelön), leipää, paria erilaista juustoa, oliiveja, suolaisia pähkinöitä ja kurkkua sekä tomaattia. Jahas, kuulostipa otokselta Viisikko-kirjoja jos olet sattunut lukemaan. Lisäksi pöytiin oli katettu lautaset, veitset ja haarukat, sekä muovimuki ja muovinen snapsilasi. Vain organisaation pöydässä oli pöytäliina. Mutta kyllä myönnän sen, että pöydät oli siistimmät kuin ne monissa kisoissa ympäri maailmaa käytetyt ”oktoberfest”-tyyliset pöydät.
Kylmien alkupalojen jälkeen oli tarjolla lämmintä ruokaa, possun pihviä, riisiä, kaalisalaattia, ketsuppia, kurkkua ja tomaattia. Jos ihan rehellisiä ollaan, kylmät alkupalat vei voiton (paitsi se lihalautanen jossa oli siankorvajuttua) ja tuskin meitä ketään vaivannut nälkä lounaan jälkeen.
Ohjelmanumeroita oli vain pari; ensinnäkin kaikille joukkueille jaettiin muistopalkinnot, kuten protokolla vaatii. Simo kävi hakemassa ihan hauskat muistomitalit jotka oli piloteille ja joukkueenjohtajalle, lisäksi mukana tuli nippu kalentereita ajalle elokuu 2016-elokuu2017 jossa kuvina oli kaikkien joukkueiden kuvat avajaisista ja joiden kylkeen oli photoshopattu jokaisen joukkueen kaksipaikkaisluokan lentokone (tai joku muu jos kaksipaikkaisluokan konetta ei sattunut olemaan joukkueella). Mutta ehkä ihan hauska idea siis, laittaa kisan valokuvia kalenteriin, muistolahja jonka muistaa vielä tulevanakin vuonna.
Lisäksi oli todella outo ohjelmanumero, ja se oli ”tunnustuspalkinnot”. Siellä jaettiin palkinnot kaikesta siitä mistä oli saatu huomautus tai sakkoja kisan aikana. Esim. Mr. Wet T-Shirt palkinnon sai järveen laskenut pilotti ja lisäksi muistettiin mm. sitä joka oli laskeutunut kentälle täysin eri suunnasta kuin kaikki muut ja niin edelleen. No, järveen laskeutuminenhan ei ole vaarallista ja kyseinen pilotti lensi koko kisan, joten ehkä se märkä t-paita oli ihan hauska muistaminen. Mutta mitä pidemmälle ”tunnustuspalkintojenjako” meni, sitä enemmän hämmästeltiin miten voi olla että vaarallisia tapahtumia palkitaan jälkikäteen.
Todettiin taas että täällä organisaatiolle on tärkeämpää FAI:n lippu ja istumajärjestys briefingissä, kuin vaikkapa ajonopeudet leirialueella tai että testattaisiin kaikki kisaproseduurit harjoitusviikolla. En tainnut mainita, että tosiaan laskeutumissuunnalla ei ollut harjoitusviikolla mitään väliä, mutta vääristä proseduureista rankaistiin kisaviikolla.
Päättäjäiset jatkuivat sitten omalla painollaan. Syömisen jälkeen ihmiset alkoivat hakea juttuseuraa muistakin kuin oman joukkueen jäsenistä ja jossain vaiheessa musiikki alkoi soida ja päästiin tanssimaan. Oltiin päätetty että jäädään sittenkin katsomaan palkintojenjako, joka sittenkin oli ilmoitettu alkavaksi klo 11. Ja tiesin että vaunun siivoaminen luovutuskuntoon ottaa aikaa, joten fiksuna tyttönä menin nukkumaan kohtuullisen ajoissa.
Katja
