Pe 5.8.2016 Kyttäilyä kentällä – hyvin kulki reitillä kunnes…

Eilen Birstonasissa kun oltiin lounaalla, meidät bongasi ruotsalaisten joukkueen säämies, jonka kanssa juteltiin niitä näitä ja myös tämän päivän säästä. Hän vähän pohti ääneen että perjantai alkaa sinisenä, sen jälkeen tulee kumpupilviä ja sitten alkaa sataa eli tiedossa on vähän kaikkea.

Kisan meteorologi – joka muuten on vaihtunut mumisevasta eestiläismiehestä skarppiin liettualaisnaiseen – kertoi oikeastaan vähän samaa, paitsi että sateesta ei oikeastaan ollut vaaraa paitsi huomenna lauantaina. Perjantaista oli tulossa todella lämmin ja lauantaina on sitten sadetta ja viileää. Meterologi kertoikin että nauttikaahan tänään kesästä, sillä huomenna on syksy. Ilmeisesti tulevana viikkona lämpötilan pitäisi pudota alle 20 asteeseen. No, vaunussa jossa ei ole ilmastointia, +30 C on pikkuisen tukalaa.

Hinausten piti alkaa klo 12, mutta sitten niitä alettiin siirtää ja siirtää, joten makoiltiin gridissä kunnes hinaukset aloitettiin 13.45. Sää oli juuri sitä mitä ruotsalainen sanoikin eli hinaukset aloitetaan sinisen taivaan alla. Niin, huomasin että postasin facebookiinkin kommentin ”sinisen taivaan alla” ja kuvassa on iloisesti pilviä. Mutta ne olivat yläpilviä jotka eivät olleet kentän päällä vaan kauempana. Markku jo pessimistisesti kommentoi että ”tämä on one way ticket”.

Hinausten aikaan horisontissa alkoi näkyä kumpupilviä, ja toivottiin että ne olisivat tehtäväalueella. Nostojen merkkinä oli taas kekoja, ja yhdessä vaiheessa kentän päälle tuli lintuaura erikoislintuja ja ne yllättäen jäivät kaartamaan yhteen nostoon. Olisikohan siitä löytynyt parempi nosto kuin missä pilotit pyöriskeli.

Kuunneltiin radiosta poikien menoa ja yhdessä vaiheessa Akulla ja Markulla tuntui menevän todella kovaa, hymyn melkein kuuli puheesta. Mutta puolen tunnin päästä siitä tilanne olikin ihan päinvastainen. Mutta onneksi kaikki joukkueenjäsenet pystyivät antamaan toisilleen säätietoja, sillä osa joutuisi lentämään alueella jolla toiset olivat jo olleet tai juuri tulossa. Markku itse asiassa sanoi että päivän lento oli yksi parhaista kisalennoista vaikka se päätyikin peltoon, kuten koko vakioluokalla paitsi yhdellä joka lensi tehtävän läpi. Mutta Markku sanoi että kaikki ratkaisut oli oikeita.

AM oli joutunut päräyttämään. Aluksi he olivat lentäneet kärjen tuntumassa ranskalaisten kanssa, mutta sitten lähtenyt porukasta ja joutunut vaikeuksiin. Antti sanoi että päivän oppi on se, että jos olet huonossa kelissä ja porukassa, älä lähde siitä pois. Viimeksi kun olivat joutuneet päräyttämään, AM oli lähtenyt porukasta pois hyvässä kelissä. Sama virhe siis toistui, sanoi Antti itsekin.

Kristian oli ensin lentänyt porukassa ja sen jälkeen lentänyt omaa lentoa ja oli tyytyväinen hetkeen jolloin oli lähtenyt reitille ja oli saanut jo alussa hyvän noston. Pojat jutteli myös siitä että täällä lähtöajalla tuntuu olevan hurja vaikutus ja se on arpapeliä ja jatkoivat että kun esim. Suomessa sopiva lähtöhetki voi olla puolenkin tunnin luokkaa, täällä tuntuu että keli muuttuu niin nopeasti ja jo 10 minuutin aikana voi tapahtua suuria eroja. Tänään pilvilautta tuntui ratkaisseen päivän.

Illalla seurattiin jännittyneenä tuloksia ja Kristian nousi kokonaistuloksissa kolmanneksi. Vaikka Mikosta tuntuikin että hän rämpii viimeisillä korkeuksilla Pociunaihin, hän kuitenkin lensi tehtävän läpi hienosti. Se oli tänään kova sana, sillä puolet luokasta meni peltoon. Valokuvaajatkin tuntuivat bongaavan tänään lähteviä putkia maaliintulijoiden sijaan. Markku ja Aku laskeutuivat samalle pellolle, ja siitä huolimatta nostivat omia sijoituksiaan yhteistuloksissa. Pidetään tämä linja, pojat.

Sitten on vähän ikävämpiäkin asioita, joista mainitsen ohimennen. Näin isossa porukassa kaikkea voi sattua, mm. terveyden suhteen. Amerikkalaiselle kaksipaikkaisluokan pilotille oli käynyt niin, että kakkospilotilta oli aikanaan leikattu syöpä ja nyt kisojen alussa hänelle oli tullut ilmeisesti komplikaatioita, lääkärit olivat antaneet matkustusluvan ja hän oli lähtenyt kotiin lääkäriin. Sen vuoksi Robison & Timpson lentää nyt kisan ulkopuolella, sillä säännöt eivät mahdollista sitä, että Robison esim. lentäisi yksin, eikä kakkospilottia saa vaihtaakaan. Lisäksi Robison ei saa osallistua joukkueen auttamiseen. Lassehan ehdotti että Robisonille voisi hyvin laittaa kyytiin ”jonkun vastuullisen stewardin” joka voisi olla painolastina ja huolehtia että homma toimii asianmukaisesti. Kukakohan Lassella oli mielessä 🙂

Sitten toinen juttu jonka bongasin facebookista. Juttu oli kirjoitettu puolaksi, ja kääntäjän avulla ymmärsin että unkarilaiselle oli käynyt maastolaskussa köpelösti. Outoa jutussa oli se, että kone oli talon katon päällä ja vieressä ihan hyvän näköinen pelto. Ehkä tämä tapaus oli samaa luokkaa kuin ”tatuoitu koivu”, jos muistat sen. Jos et muista tai tiedä, ei haittaa.

Eli en pysty kertomaan asiasta sen enempää, koska täällä ei kerrota mitään mistään. Täällähän kisojen nettisivuja ei käytetä juurikaan tiedottamiseen, muuta kuin gridilistan ja briefingin ajankohdan kertomiseen, kisan facebook-sivutkin on näköjään tehty vain mainostamaan kisaa eikä kertomaan kisan tapahtumista, mikä vahinko.

Illalla Horman Hessu pääsi perille, hän tulee Markun avustajaksi viimeiselle viikolla. Lisäksi Suomesta tuli kaksi koneellista väkeä, jossa on herrasväkeä Kuusela (Kai ja Kimi), Sucksdorff (Martti ja Petri) sekä Niken isä Ari. Porukka tuntui pitävän huolta kuppilan iltaelämän sujuvuudesta aika pitkään.

Katja

To 4.8.2016 Sadepäivä – Birstonasissa

Eilisen päivän jälkibriefingissä tunnelma oli positiivinen, kaikki olivat pärjänneet hyvin ja nostaneet sijoitustaan yhteistuloksissa. Sää oli harmaata, kovin harmaata aamusta asti ja porukka hajaantui sinne ja tänne.

Aku ja Napapiirin sankarit lähti heti aamusta Puolaan. Täällähän joka päivä tehtävät on suuntautuneet sinne ja joku sanoi että eihän sadepäivänäkään voi olla menemättä Puolaan, kun kerta joka päivä on sinne lennetty. Pojilla oli kohteena Suwalki, jonne on matkaa reilu 80 km. Pojat höpisi jotain oluen ostamisesta. Tai ehkä ne menivät katsomaan niitä uimapukuisia naisia, joista Lehdon Antti taitaa osata kertoa oman tarinan johon liittyy ajomatka, äiti ja viatonta ajattelua.

Mikko ja Simo yrittivät mennä LAKin tehtaille, mutta sieltä oli kommentoitu hieman lakonisesti että ”johan teidän joukkue oli täällä”. Se jäikin kertomatta, silloin kun me hoidettiin Simon kanssa ruokaostoksia joukkueenjohtajan illallista varten, muut olivat käyneet LAKin tehtaalla joka on siis tässä Pociunain kentällä.

Päivällä Kristian, Kimmo, Antti ja Nikke päättivät lähteä Harmony Parkiin kylpylöimään ja minä hyppäsin autoon mukaan. Käytiin ensin Birstonasissa syömässä ja sen jälkeen suunnattiin kylpylään. No, oikeastaan se ei ollut mikään vallan ihmeellinen paikka, siellä oli n. 25 m pitkä uima-allas jossa oli neljä rataa, yksi viileävesiallas, poreallas ja allas jossa on vesisuihkuja ja poreita jne. Muissa altaissa veden lämpötila oli sama kuin Vääräjärvessä normaalina kesäaikana eli n. 22 astetta, ei kylmää mutta ei lämmintäkään, onneksi poreamme oli lämmin. Hämmentävää oli että myös viileävesiallas oli lähes saman lämpöinen kuin muut altaat. Mutta saunoja vartenhan pojat tänne halusi, testattiin niitä kaikkia.

Kelosauna oli ulkona, jossa oli elävä tuli ja sauna oli tehty ihan oikeista keloista. Siellä oli myös Brittien joukkue saunomassa. Keskusteltiin mm. Pikkusaunan ”ovi kiinni!”-kulttuurista, saunan oikeaoppisesta lämpötilasta ja lauteiden korkeuksista. Kävi vähän sääliksi sitä pariskuntaa joka oli meidän lisäksi saunassa, mutta eivät olleet täältä kisoista, molemmat istuivat silmät kiinni ja nojasivat seinään ja mies istui lotus-asennossa, meidän pälätys ei varmaan auttanut heidän meditointihetkeä…

Lisäksi sisällä oli toinen ihan perinteinen sähkösauna joka oli vähän kuumempi, kaksi infrapunasaunaa ja turkkilainen sauna. Turkkilaisessa saunassa mietittiin, miksei Räyskälässä voisi olla sellaista, perustetaan siis Vääräjärven rannalle kylpylä!

Altaiden reunalla oli lepotuoleja ja pöytiä, joissa oli juomalista ja tietysti luettiin sitä saunaoluet mielessä. Hämmästys oli suuri kun listassa oli vain spirulina- ja muita vitamiinijuomia, mutta ei esim. olutta tai kuohuviiniä. Kun kysyttiin henkilökunnalta, sieltä tuli tieto että täällä ei tarjoilla alkoholia.

Oltiin jo pikkuhiljaa miettimässä lähtemistä kun Lasse (Virtanen) tuli myös kylpemään meidän kanssa. Juteltiin sitten vielä hetki purjelentojuttuja porealtaan poreissa.

Illalla selvisi että kaikki muutkin olivat olleet Birstonasissa ja syöneet samassa paikassa kuin me, Simo oli sattumalta törmännyt siellä Nikusten seurueeseen ja syöneet sitten yhdessä, mutta oltiin jo ilmeisesti juuri ehditty lähteä hetkeä ennen pois.

Simoahan kutsutaan täällä nimellä Kettonas Suomen joukkueessa. Se johtuu siitä että täällä on organisaatiolla ollut pientä ongelmaa oikeinkirjoituksen tai –lukemisen kanssa. Meillä on perinteisesti badget kaulassa, ja nimet Nikke, Markku ja Antti on olleet aivan ylivoimaisen vaikeita, sillä kaikkien kaksoiskonsonanteista puuttuu toinen eli nimet on Nike, Marku ja Anti. Simo kun sai oman badgensa, siinä nimi oli Simo Kettonas. Aika liettualainen sävy, vai mitä.

Alussahan myös monien nimet tulosluettelossa oli väärin, liekö paljastunut jotain kirjoittajan mielenlaadusta, kun listalta löytyi Arslott (Arscott), Slutter (Scutter) ja Smeller (Schmelzer). Kristian on vääntynyt ihan viattomasti vain nimeksi Kristinian.

Illalla syötiin vielä vähän iltapalaa ja valmistauduttiin tulevaan lämpimään päivään. Tiedossa on vaihtelevaa säätä, perjantaina paistaa ja on helle, lauantaina sataa taas ja sen pidemmälle ei vielä tiedetä. Yksi kisan perinteistä eli kansainvälinen ilta on vielä tulematta ja kukaan ei tiedä milloin se pidetään. Saa nähdä pitääkö meidän juoda salmiakkikossut ihan keskenämme.

Kaikkihan tuntee Teemun ja Teemu tuntee kaikki, itse olen joskus ihmetellyt kuinka luonnostaan Teemu tekee sen, siis hankkii uusia ystäviä ja oppii tuntemaan kaikki. Illalla lähdin seuraamaan miten Teemu sen tekee, ja jo illan pimetessä mentiin terassille, joka oli lähes tyhjä. Istuttiin juomien kanssa pöytään ja yhtäkkiä meillä oli pöydässä monta keskustelukaveria ja joista yhden kanssa jo ollaan facebook-kavereita 🙂 Väitän kyllä että jos itse olisin mennyt istumaan terassille siihen aikaan, olisin ihan varmasti saanut  nököttää siellä yksin loppuun asti. Eli väitän että Teemu yksinkertaisesti vetää uusia tuttavuuksia puoleensa eli jos olet yksinäinen, lähden Teemun matkaan. Seuraavaksi täytyy kysyä miten Teemu pystyy muistamaan kaikkien nimet, itse kirjoitin uusien tuttujen nimiä huolella ylös ettei ne häviä yön aikana pään kovalevyltä.

Kuvia päivältä ei oikein tullut otettua.

Katja

Ke 3.8. Vaihtopäivä – hyvin kulkee

Tämä on joukkueen ensimmäinen ”vaihtopäivä” eli Jokke lähti kohti kotia ja Jere sekä Teemu tulevat tilalle loppuajaksi. Lisäksi Mika Ganszauge tuli turisteilemaan tänne muutamaksi päiväksi.

Joukkueen jälkibriefingissä puhuttiin vielä eilisestä ja lähtöaikojen isosta merkityksestä. Briefingin jälkeen pidetyssä palaverissa pohdittiin päivän säätä ja Kristian kertoi että vaikka yleensä iltakelit eivät ole täällä hyviä, tänään voi olla mahdollista että sää paranee vasta neljän jälkeen. Joten jos ensimmäisestä hinauksesta räpsähtää, voi olla ihan hyvä idea odottaa jonkun aikaa ja katsoa miten keli kehittyy. Kilpailijoille annettiin heti kaksi tehtävää, 2,5 h AAT ja sama tehtävä mutta 2 tunnin ajalla. Tuntuu että täällä tehtävät aina suuntautuvat Puolaan, vaikka oikeastaan tänään näyttäisi siltä että parempi sää olisi aivan muualla.

Sää tuntui kehittyvän todella hitaasti ja hinauksia siirrettiin loppujen lopuksi melkein tunnilla. Sillä aikaa kun pilotit olivat lentämässä, kävin kiertämässä kentän kävellen, se on n. 5 km. Kuvista näkee mitä kaikkea siellä oli. Hyppykerho näytti ihan isolta, mutta kovin hiljaiselta. Yllättävää myös oli se, että tässä kentällä on kuin onkin asfalttibaanan pätkä, olin ihan siinä käsityksessä että tämä on pelkkää ruohoa. Mutta maasta käsin näitä asioita on vaikea havainnoida.

Säässä kävi juuri niin kuin Kristian oli sanonutkin eli ilta oli oikein hienon näköinen. Ja päivän aikana parhaiten oli pärjännyt ne, jotka olivat lähteneet myöhemmin. Nyt olisi siis kannattanut itse tehdä kuten opettaakin…

Akulla oli kulkenut todella hyvin, olivat menneet samoissa Felipe Levinin kanssa ja illalla Felipekin sanoi että ”Aku made my day”. Aku olikin päivätuloksissa viidentenä ja Felipe ykkösenä. Muutkin sanoivat että päivä oli kulkenut hyvin, lähes kaikki olivat 100 pisteen päässä voittajasta päivätuloksissa. Markkukin mainitsi että yleisfiilis taivaalla (ja muutenkin) on hyvä. Oli kiva nähdä että Antti ja Nikkekin olivat tyytyväisen oloisia päivään ja kertoivat että ohjaamoyhteistyö oli sujunut hyvin eilisen jälkeen.

Jere ja Teemu – tai siis Napapiirin sankarit tästä eteenpäin – saapuivat iltapäivällä ja käytiin läpi joukkueen rutiineja, ravintolajuttuja ja muuta sellaista. Selkeästi joukkueeseen tuli mukaan enemmän höpötystä, vitsejä ja vauhdikkaita tilanteita.

Illalla istuttiin vaunuleirissä pienellä porukalla ja siirryttiin vielä hetkeksi terassille. Itse päädyin sattumalta baaritiskille jossa kisan tehtävänantaja oli ”maistelemassa” viskejä ja pisti sitten minutkin kumoamaan maljoja seuraksensa. Hikk…

No, huominen on sadepäivä, sehän sanottiin jo aamulla briefingissä.

Katja

Ti 2.8.2016 Kolmas kisapäivä – vaikeuksia lennoilla

Päivän sää oli vähän kysymysmerkki jo alusta lähtien. Oletettavissa oli, että keli pysyisi matalana vielä lähtölinjojen aukeamisen aikaankin, mutta nousisi myöhemmin jolloin myös ylikehittymisen riski kasvaisi. Ajatuksena siis oli, että sopivan kelin vaihe päivässä on aika lyhyt ja lähtöajalla on suuri merkitys.

Hinaukset aloitettiin melkein oppikirjamaisten cumuluspilvien alla, jotka tuntuivat pysyvän sopivan kokoisena, eivätkä ryöstäytyneet kasvamaan ainakaan ihan heti. Myöskään kuuroja ei näkynyt tehtäväalueella. Lähdön aikaan Kristian raportoi yllättävän hyvistä korkeuksista, ollen itse yli 1200 m korkeudessa. Sää pysyi kentällä hyvänä, mutta Suomen joukkueen lähtöjen aikaan etelässä näkyi jo sateita.

Aamu ja päivä meni täysin normaalisti, tänään tosin oli pyykkipäivä ja pestiin neljän ihmisen pyykit kahdessa erässä. Huomenna varmaan jatketaan muiden pyykkien kanssa.

Lounaan jälkeen itse otin torkut ja Kimmo ja Simo päivysti talon terassilla, sekä Jokke otti aurinkoa Akun vaunun edessä. Aivan tavallinen rento päivä siis, josta ei oikein ole mitään erityistä kerrottavaa.

Paitsi niistä lennoista tuli sitten aika paljon puhetta. Nimittäin AM oli joutunut päräyttämään. Istuskelin vielä talon terassilla ”kehittämässä” päivän valokuvia, muuta olivat lähteneet jo syömään tai muuten vain tahoillensa, Antti sattui vielä istumaan yksin hetken pöydän ääressä. Olin jo kuullut että homma oli mennyt huonosti ns. ”oman ehjän päätöksen” vuoksi, enkä halunnut hieroa Antin pahaa mieltä ja siksi en uskaltanut kysyä mitään tarkempaa lennosta. Mutta kun kysyin sitä lennetäänkö täällä kisoissa usein monien muiden kanssa, eli näkyykö reitillä aina muita, vai saako siellä joskus lentää yksin, Antti yllättäen kertoi tuosta edellä mainitusta ”omasta ehjästä päätöksestä”. Pääasiallisesti siinä oli käynyt niin, että AM oli päätynyt toisella reittivälillä varjostavan pilvilautan alle ja joutunut siellä mataliin. Matalalta oli ollut mahdotonta päästä enää nostoon kiinni ja niin moottori oli pärähtänyt. Lisäksi Antti oli luullut että heidät oli saanut kiinni ne, jotka olivat lähteneet AM:n jälkeen, joka tarkoittaisi sitä että he ovat vauhdista jäljessä. Illalla todettiin että heidät oli saanut kiinni itse asiassa AM ennen lähteneet eli AM oli itse asiassa mennyt niiden ohi ja hyvässä vauhdissa. En nyt tämän enempää viitsi selostaa tilannetta, Antti varmasti kertoo asiasta joskus itse jos se on tarpeen. Ja toivotaan että muistin nyt kaiken oikein. Lopuksi Antti kommentoi että on harmi ettei tässä lajissa oikein ole ”eiku”-painiketta.

Tärkeintä tässä tilanteessa on se, että Antti ja Nikke pystyvät nollaamaan tilanteen ja jatkamaan kisaa hyvillä mielin. Hyvä mieli syntyy mm. siitä, että otetaan uusia tavoitteita saavutettavaksi ja löydetään onnistumisen iloja sitä kautta.

Lisäksi Mikko oli kokenut jännittäviä hetkiä taivaalla kun eräs itäeurooppalainen oli lentänyt ”pikkuisen” lähellä samassa nostossa. Näitä tilanteita varten meillä on kilpailijoista muodostettu safety committee eli yksi pilotti jokaisesta luokasta jolle nämä asiat voidaan kertoa. Illalla vielä katsottiin igc-tiedostoista miten se toinen osapuoli oli lentänyt ja jopa minä ymmärsin että proseduurit oli aika outoja.

Illalla aika moni joukkueen jäsen kävi lenkillä, jotta jaksaa syödä ja lentää taas 🙂

Katja

Ma 1.8.2016 Sadepäivä – joukkueenjohtajan tarjoama dinneri

Niinhän siitä kävi että eilisen hinauskuvioista sitten tuli säätö. Osa itsestarttaavista oli ajelleet hyvän 10 km paremman kelin alueelle, eivätkä suinkaan ”irrottaneet” eli sammuttaneet moottoria siellä missä muut irrottaa hinausköyden. Ymmärrettävästi tästä oli tullut huomattavaa hyötyä eräille koneille. Niitä oli muutama eli aika iso prosentti luokastaan, kysehän on kaksipaikkaisista. Kaikista vaikeuksista huolimatta Antti ja Nikke olivat päivän tuloksissa seitsemäntenä, käyttämättä em. systeemejä hyödyksi, ja he eivät olleet näiden edellä mainittujen joukossa.

Tavattiin Talolla sekä ennen että jälkeen briefingin ja tuntui että eilisen säästä riitti juttua ihan mukavasti. Joukkueen jälkibriefingiä ei tarvittu siksi että olisi ollut tehtävä jota pitäisi lentää. Sen sijaan Simo käytti tämän päivän hyväksi ja halusi tarjota kaikille dinnerin, sillä kaikki ”ensimmäisen osion” avustajat on vielä paikalla. Tarkoitus oli syödä yhdessä Talon terassilla iltasella ja käyttää siten sadepäivä hyväksi.

Olin luvannut auttaa kokkailussa, mutta harmi vaan etten tajunnut että tilalle voisi tulla houkuttelevampaa ohjelmaa. Kristian ja Kimmo oli lähdössä Birštonasiin kylpylään, ja vesipetona tietysti halusin mukaan. Muut olivat enemmän tai vähemmän jäämässä kentälle lepäämään. Paitsi Team AM, jotka lähtivät kerryttämään S-Bonusta Kaunasin Prismaan.

Meidän kylpyläreissu harmiksi ja onneksi päättyi lyhyeen, sillä päämäärä kylpylä ”Eglės sanatorija” oli kiinni. Tai siis allasosasto oli auki klo 18-22. Outo aika, ihmeteltiin.

Se meni näin: päädyttiin kylpylään, joka oli oikeastaan iso hotellikompleksi. Päädyttiin tietysti respaan ensin, ja siellä oli käytössä vuoronumerot. No, paikka on iso joten ehkä se on ymmärrettävää. Painettiin vuoronumerolaitteesta kohtaa ”Pool, spa and treatments” tms. ja laitteesta tuli pieni lappu kuten kuuluukin, mutta siinä ei suinkaan ollut vuoronumeroa vaan ohje mennä Pool and treatments receptioniin. Kristian mietti kuinka käytännöllinen samanlainen systeemi voisi olla kisatoimistossa, pistetään vehkeeseen muutama valmis ”FAQ – usein kysytty kysymys” ja systeemistä tulisi aina asiaan kuuluva vastaus.

Kun oltiin taivallettu puoliväliin taloa, löydettiin uusi respa, mutta sekään ei ollut oikea. Käytävillä nähtiin kävelemässä vanhoja ihmisiä rollaattoreineen, ja ruokalassa ihmisiä mättämässä buffetin antimia. Mietittiin ollaankohan tultu ihan oikeaan paikkaan. Kellään meillä ei toki ollut kokemusta Baltian maiden kylpylöistä, joten ajateltiin että tämä lienee normaalia. Kun vihdoin löydettiin talon toinen pää ja Spa-osaston respa, numerolapun ottamisen ja odottelun jälkeen kuultiin että allasosasto on auki vain 18-22.

Käytiin vielä kurkkaamassa Prienain toinen iso kauppa ja totesin että lihat perustuu sian kylkeen, läskiin ja sashlik-lihoihin, joita oikeastaan kenenkään ei tehnyt mieli. Soitin sitten Simolle että eiköhän lähdetä mekin Prismaan. Sen hintataso oli aika lähellä Suomen hintoja, paitsi naudan sisäfileen hinta oli puolet siitä mitä Suomessa. No, tulihan nähtyä. Tehtiin vielä täydennysreissu Prienaissa ja kokkailu saattoi alkaa.

Valjastin kaikki halukkaat auttamaan, Baldrick oli grillimestarina ja homma onnistui hyvin. Eniten lämmitti sydäntä se, että tain alusta lähtien sienisoossin, jossa ei ollut yhtään puolivalmistetta ja se syötiin viimeistä tippaa myöten 🙂

Ilta oli aika rauhallinen, sillä tiedossa on että tiistai on lentopäivä.

Katja

Su 31.7.2016 Ensimmäinen virallinen kisapäivä, vaikeaa säätä

Joukkueen rutiineihin kuuluu tapaamiset Talolla sekä ennen että jälkeen briefingin, toki riippuen siitä onko lennetty edellisenä päivänä ja onko alkaneelle päivälle annettu tehtävä. Joskus tapaamiselle on syytä vaikka lentämisestä ei olisi puhettakaan.

Tämän aamun palaverissa käytiin alkavan päivän tehtäviä (2,5 h AAT) läpi, huomasin että pojat jakautuivat ”pienryhmiin” eli luokittain miettimään miten tehtäväalueen metsä- ja peltoalueet kannattaa käyttää hyväksi.

Kuten eilen oli jo tiedossa, tästä päivästä oli tulossa vaikea kelin suhteen. Hinaukset saatiin aloitettua vartin lykkäyksellä, mutta oli outoa katsella kuinka sää kentän toisella puolella oli uhkaavan tumma ja toisella puolella oli hyvännäköistä purjelentosäätä. Ehkä noin karkeasti jaoteltuna kyseessä oli länsi- ja itäpuoli kentästä. Gridi on täällä jaettu kahtia siten, että keskellä on tilaa räpsähdyksille ja hinauskoneet laskevat gridin oikealle ja vasemmalle puolelle, molemmilla puoliskoilla on omat irrotusalueet kentän eri puolilla. Luokat on toki jaettu riveihin, ei ole väliä missä kohdassa riviä on, kunhan on oikeassa rivissä.

Tämähän on ruohokenttä, joten kenttään ei ole merkitty varsinaisia ratoja. Briefingissä vain kerrotaan ”tänään on hinausproseduuri 2a ja laskeutumisproseduuri 1b” tai vastaavaa, ja diaan on heikoilla katkoviivoilla piirretty kuvioita jotka juuri ja juuri näkyy kun istuu ensimmäisessä rivissä briefingissä. No joo, täytyy myöntää että ehkä ne kuviot on julkaistu local procedureissa tai vastaavissa, mutta en vain ole kiinnittänyt niihin huomiota. Pojat ainakin sanoivat että on pikkusien hankalaa pitää erilaisia ”proseduurilappuja” ohjaamossa mukana, ja että ratojen numerot helpottaisivat toimintaa. Mutta täällä ei käytäntöjä niin vaan muuteta.

Pelättiin jo aamusta asti että keli ylikehittyy, siksi Simo lähti jo hinausten aikana päivystämään leiriin ja katsomaan tutkakuvaa ja kertoi radiossa aika pian että Marijampolen ja kentän välillä sataa. Mutta yllättävän pian Simo kertoi että sateet kuivuivat pois, loppujen lopuksi koko päivä vältyttiin suuremmilta sateilta myös tehtäväalueella.

Tuntui että tämä oli niitä päiviä jolloin lähtöajalla oli suuri merkitys. Esim. kerholuokka joka hinattiin ensimmäisenä, pääsi lähtemään ja liikkeelle ihan ok olosuhteissa. Mutta moni vakioluokan ja kaksipaikkaisluokan kone tuli takaisin kentälle ottamaan uuden hinauksen, koska kentän päälle tuli pilvilautta joka tappoi kelin lähes kokonaan. Uusi hinaus ei välttämättä ole huono idea, sillä jos mietitään että tulet takaisin kentälle ja saat hinauksen 600 metriin, uusi aloitus kunnon korkeuksista on paljon parempi lähtökohta suoritukselle kuin taistella hiki päässä laskukuviokorkeuksissa. Kimmo kertoi tarinan Antti Taimiojasta joka oli vastaavassa tilanteessa ottanut päivävoiton – lisättäköön tähän myöhemmin mistä kisasta oli kyse.

Kun istuttiin lounaalla kuppilan terassilla, huomattiin että kentälle laskeutuu kaksipaikkaisia sekä vakioluokan koneita ja lisäksi kentältä lähtee jo putkia. Tämä oli siis ennen kuin osa Suomen joukkueesta oli edes lähtenyt reitille. Yksi silmiinpistävä kentältä lähtevä putki oli kisatunnuksella ”I” eli Sebastian Kawa – jonka moni tietää olevan lähes oletettava voittaja näissä kisoissa. Miten voi ennakkosuosikille käydä näin?? Saa nähdä mitä siitä seuraa.

Muut Suomen joukkueesta tuli takaisin kotiin lennettyään tehtävän, mutta Aku joutui vaikeuksiin alle 10 km päässä kentästä ja laskeutui peltoon. Siitä peltokeikasta riittikin kerrottavaa, ilmeisesti yhteistä kieltä ei ollut löytynyt. Isäntä oli sanonut jotain ”tsöbö-tsöbö mani tsöö” ja Aku oli anteeksipyytävästi levitellyt käsiään. Keskustelu oli toistunut useaan otteeseen samoilla vuorosanoilla kunnes isäntä oli kyllästynyt ja näyttänyt ”up yours” kansainvälistä käsimerkkiä ja häipynyt. Piloteille olin juuri jakanut kisatoimistosta saadut laminoidut(!) laput, joissa on teksti sekä puolaksi että liettuaksi ja siinä kerrotaan tyyliin ”hei, olen mm-kisoista Pociunaista, laskeuduin pellollenne huonojen sääolosuhteiden vuoksi ja tämä on normaalia” ja lisäksi lapussa pyydetään olemaan avulias pilottia kohtaan. Tämä isäntä ei ollut kiinnostunut mistään lappusista, vaan halunnut selvää käteistä. Olisikohan se ”toimintavodka” ohjaamossa auttanut lepyttämään isännän, mene ja tiedä. Joka tapauksessa pelto oli normaali ajettu viljapelto, ei siis porkkanantaimia tai muuta ”painonsa arvosta kultaa” tyyppistä kasvustoa.

AM kertoi myös taistelleensa matalissa reitin aikana ja Mikko harmitteli sitä, että yhdessä vaiheessa oli yrittänyt ”omaa ehjää suoritusta” sen sijaan että olisi lähtenyt muun porukan mukaan. Mutta itse sanoisin että Mikon ei pitäisi turhaan soimata itseään, sillä päivän tuloksissa Mikkoa alempana oli entisiä mestareita ja kovia pilotteja. Nyt pitäisi vaan pitää yllä se hyvä kisamoodi, ei lennetä kulmat kurtussa, vaan riittävän kovaa ja hyvällä fiiliksellä. Huomasin meinaan tässä kesän aikana sellaisen jutun että pilotin omalla asenteella on hämmentävä vaikutus. Otetaan vaikka esimerkiksi yksi – tai vaikka kaksi – nimeltä mainitsematonta pilottia, jotka on pärjänneet kisoissa hyvin, mutta jostain syystä parina viime vuonna homma ei ole kulkenut. Mutta tänä kesänä huomasin että kun pilotti ottaa asian rennommin, tuloksetkin paranee huomattavasti. Tai no, jokaisella tietysti on oma tyylinsä, yksi piiskaa itsensä jopa askeettiseen elämään kisan aikana ja toinen taas voi puuhastella posket punaisena sitä mitä ennenkin, tärkeintä ehkä on löytää se itselleen sopiva juttu. Ja minähän täällä vaan pohdin, en neuvo ketään.

Siitäpä tuli mieleen että Niemen Hannu on jäänyt mainitsematta oikeastaan kokonaan. Hannu on siis meidän ”remote” joukkueen jäsen, joka Suomesta käsin analysoi päivän lennot. On sovittu että analyysiin otetaan luokan kolme parasta, suomalaiset ja esim. luokasta joku joka on startannut samaan aikaan, mutta ei tullut samaan aikaan maaliin. Enpä nyt tästä paljasta enempää salaisuuksia, kaikki jotka tietää asiasta jotain varmaan ymmärtää yskän. Mutta joka tapauksessa tätä ei ilmeisesti ole käytetty Suomen joukkueessa niin laajasti hyväksi koin muut ovat käyttäneet. Nyt joukkueessa kehuttiin kuinka hyödyllisiä nämä tiedot oikeastaan on. Ja siitä päästäänkin seuraavaan päivään, joka aamusta lähtien oikeastaan tiedettiin olevan sadepäivä.

Katja

La 30.7.2016 – Avajaispäivä, viimeiset harjoituslennot

Päivä alkoi ihmettelyllä mihin olen hukannut aurinkolasit ja tennarit, jotka oli vaunun edessä kuivumassa eilisen Vilnan kaatosateen jälkeen. Hädällä oli onnellinen loppu ja kaikki tavarat löytyivät, tosin aurinkolasit oli pudonneet outoon paikkaan, eli en ollut laittanut niitä mihinkään ”talteen”.

Hinaukset alkoi n. 12 aikaan – täällä ei olla niin minuutin päälle aikojen kanssa… Kaikki kävivät lentämässä, ja Kristian raportoi pilvipohjien olevan 600 metrissä ja nostojen ”nolla piste jotain”, eli aika heikkoa keli oli. Kaikki lensivät kentän pääpiirteisellä alueella ja taajuudelta kuultiin mm. keskustelua laskukelpoisista pelloista.

Eilen opittiin että tummanvihreään peltoon ei kannata laskeutua, siinä kasvaa yleisesti vajaan metrin korkuista kasvia jonka eilen napatusta näytekappaleesta todettiin olevan papua. Kasvin varret on pikkusormen paksuiset, joten siinä voi tulla helposti vaurioita.

Joukkueiden oli määrä olla Prienaissa klo 16.30 tietyllä tienpätkällä aakkosjärjestykseen järjestäytyneenä. Oltiin liikkeellä kolmella autolla, tänään joukkoon tuli mukaan Mikon vaimo Merja ja tytär Nella. Tienpätkä löytyi ja asetuttiin eestiläisten ja Ranskan joukkueen väliin. Hämmästeltiin SILn valitsemia edustusasun värejä ja materiaalivalintoja ja hämmästeltiin mitä tapahtuu. Aikanaan paikalle tuli”kukkaistytöt” tai siis joukkueen nimikylttiä kantavat kansallispukuiset ihmiset. Simo sai ison Suomen lipun käteensä ja asetuttiin parijonoon Simon taakse, osalla oli pienet liput heilutettavana ja minulla tietysti kamera kaulassa.

Marssi ei ollut pitkä, jokainen maa esiteltiin nimeltä liettuaksi ja englanniksi kun joukkue oli estradin edessä. Meidän olisi pitänyt asettua maahan liidulla merkattuihin ”parkkiruutuihin”, mutta koska nimikylttiä kantaneet ihmiset eivät oikein osanneet ohjeistaa miten meidän tulee toimia, kaikki jäivät parveilemaan pitkään jonoon. Pian järjestys kuitenkin saatiin aikaiseksi ja puheet saattoivat alkaa. Sillä aikaa kun puhujat kehuivat Liettuaa ja toisiaan, meidän joukkua alkoi katsella huolestuneena taivaanrantaan. Sieltä näytti lähestyvän sade, ja Kristian kaivoi salamannopeasti tutkakuvan kännykästä esiin ja totesi parin voimasanan saattelemana että sateita on tulossa. Ensimmäiset sateet tulivat vähän ennen pakollisia kansantansseja, ja itse olin valkoisessa t-paidassa tyytyväinen että alla oli aluspaita, joten en päädy mihinkään ”miss wet t-shirt” potrettiin.

Ohjelma sisälsi puheita, kansantansseja ja lauluesityksiä. Tuntuu että ohjelmasta kuitenkin jäi puuttumaan puolet, sillä se loppui kun seinään kaatosateen ihmisten paetessa sateensuojaan. Onneksi Markun ja Krisin auto oli lähellä ja suurin osa meistä pääsi sinne suojaan, Mikko & co oli paennut paikalta jo hieman aiemmin.

Avajaisten jälkeen porukka hajaantui syömään kuka minnekin ja Simo lähti joukkueenjohtajien tapaamiseen. Yllättävää oli, että Simo oli takaisin kentällä jo klo 20 aikaan, ja kertoi että juhlissa oli sivistyneesti juotu punaviiniä ja syöty jotain. Aika vaisut bileet, ei siis votkanmaistelua.

Selvästi porukka alkaa rauhoittua, enää kentän kuppilalla ei näkynyt illalla riehakkaasti kaljaa juovia joukkueita, kaikki tuntuvat valmistautuvan huomiseen ensimmäiseen kisapäivään. Harmi vaan, että sää näyttää todella vaikealta. Kilpailunjohtaja oli sanonut Kristianille että todennäköisesti lennetään, mutta sää näyttää vaikealta. Kimmo luki koneeltaan huomisen ennustetta ja siellä oli sanottu sateen mahdollisuuden olevan 80%.

Voivoi…saa nähdä montako kisapäivää tästä tulee ja milloin on ensimmäinen kunnon lentopäivä. Positiivisella asenteella kuitenkin eteenpäin!

Katja

Pe 29.7.2016 Kolmas harjoituspäivä – koneiden viimeistelyä

Kolmas ja viimeinen harjoituspäivä, ja vieläkin aamulla pilvimassa kentän päällä oli matala ja harmaa. Vaikka kuinka toivoisi että tuulen ja lämmön voimasta pilvet häviäisi, se ei vaan onnistu. Kristian osaa kertoa lisää yksityiskohtia miksi se ei onnistu 🙂

Briefingissä istuttiin taas korvat höröllään mitä meteorologi sanoo, mutta ei kuulemisesta taida tulla mitään. Eletään siis vallitsevan sään mukaan. Tänään onneksi diashown näyttö oli saatu niin suureksi kuin mahdollista, mutta silti siitä oli vaikea saada selvää. No, ei pitäisi valittaa. Mutta jotenkin sitä vaan vertaa miten täällä tai muualla järjestetään kisoja, verrattuna tietysti vaikkapa Räyskälään.

Säästä huolimatta annettiin tehtävä, joka oli 1,5 h AAT; kerholuokalle oma ja vakio- sekä 20m kaksipaikkaisluokalle yhteinen. Kovasti briefingissä tuntuivat puhuvan sääikkunasta, mutta tehtävän pituudesta päätellen ikkuna oli tuuletusikkunan kokoluokkaa (hehheh) eli kovin pieni.

Huomisen avajaispäivän ei pitänyt olla alun perin lentopäivä, mutta koska tässä on mennyt pari päivää käkkiessä kentän laidalla, organisaatio päätti tehdä lentämisen mahdolliseksi myös silloin. Lauantaina briefing pidetään klo 10 ja gridi aukeaa samaan aikaan, vaikka briefingissä tieto ei ihan ollut 100% selkeästi sanottu. Briefingissä lisäksi kerrottiin että lentojen pitää päättyä klo 15 mennessä. Se johtuu siitä että avajaiset alkaa klo 17 Prienaissa, n. 10 km päässä johon kaikkien tulee päätyä omilla kyydeillä.

Joukkueen tapaamisessa AM eli Antti ja Nikke ainoana aikoi lentää tänään, Markku kertoi pistäneensä koneen ja putkeen ja Aku oli peitellyt koneen.

Kristian ja Kimmo päättivät lähteä Vilnaan ja kun kysyivät lähdenkö mukaan, ehdotukseen oli helppo myöntyä. Perillä päädyttiin kiipeämään korkeaan kirkon kellotorniin (pojat meni hissillä, minä urheilin portaat ylös) ja sen jälkeen syömään 5 tähden hotellin terassilla joka pakeliittihaarukoineen ja –veitsineen sekä pienine annoksineen sai meiltä vain 2 tähteä TripAdvisoriin. Lounaan jälkeen lähdettiin katsomaan kellotornista bongattua kirkkoa/aukiota, siellä kun avattiin kirkon ovi, päädyttiin yllättäen tilanteeseen jossa juuri hääseremonia loppui ja hyvin pieni hääseurue alkoi vaeltaa kohti kirkon ovea, urkujen soittaessa Mendelssohnin häämarssia. Se oli aika erikoista, sillä kirkossa oli enemmän turisteja kameroineen kuin hääseurueessa oli väkeä.

Matkalla takaisin kentälle haettiin Kristianin auto Skoda-korjaamolta. Vian syyksi ilmeni että hiukkassuodattimen anturi oli rikki, joka oli vaihdettu. Työn hinta: 94 €.

Kun palattiin takaisin kentälle, hämmästeltiin hetki miksi PI:n putki oli hallin edessä auki, mutta runko oli putkessa. Tajuttiin aika pian että pojat olivat tarttuneet toimeen, eli AM ja PI vaihdattivat mylarit siipiin, koska tehtaan edustaja B. Mangold oli paikalla. Lisäksi Baldrick nähtiin kiillottamassa AM:n winglettejä.

Illalla klo 19 oli sekä sääbriefing että joukkueenjohtajien tapaaminen liittyen huomisiin avajaisiin, molemmat samaan aikaan eri paikoissa. Päädyttiin sitten melkein koko joukkueella istumaan terassille ja syömään ja osa myös juomaan (nimiä mainitsematta tietysti).

Kaikki pilotit on käyneet rekisteröitymässä ja tekniset tarkastukset on tehty, ja Kristian oli saanut tasoituskerrointa alaspäin, joten kaikki on valmiina kisaan.

Katja

To 28.7.2016 Ei tehtävää, Akropolis kutsuu

Toinen virallinen harjoituspäivä. Aamulla herättiin ukkosenilmaan, joka möyrysi vajaan tunnin ja kävi melkein kentän päällä. Hieman tuli mieleen hollantilaisten korkea radiomasto ja paljonko se houkuttelee salamoita. Ehkäpä heillä on ratkaisu asiaan, koska tuskin käyttävät ensimmäistä kertaa samaa antennia.

Oltiin sovittu, että joukkue tapaa talolla puoli tuntia ennen briefingiä jossa käydään edellisen päivän lennot läpi. Lisäksi Simo kertoi edellisen päivän joukkueenjohtajien kokouksen asiat myös kaikille muille. Ennen kokousta sade onneksi lakkasi juuri sopivasti, mutta ukkonen murisi vielä.

Ilmeisesti muutkin joukkueenjohtajat olivat sanoneet briefingin äänentoistosta, sillä tänään esitys oli ihan toista luokkaa kuin eilen. Siitä sai jopa paikoittain selvää. Ja esityksen näki myös ihan hyvin jos meni istumaan sivustalle yleisölle tarkoitetulle penkille. Ehkäpä silmälasit voisi auttaa asiaa, ainakin omalla kohdalla.

Meterologi kertoi että päivä tulee olemaan ukkosten värittämä – tai oikeastaan käytti sanaa ”thunderstorms” ja siksi tehtävää ei anneta tälle päivälle. Hinauksia oli kyllä tarjolla halukkaille. Mutta Suomen joukkue päätti pitää vapaapäivän. Kristian ja Kimmo lähti viemään Kristianin Skodaa korjaamolle Kaunasiin, ja päätin hypätä kyytiin. Aku ja Jokke sanoivat lähtevänsä Kaunasiin Akropolis-ostoskeskukseen, mutta tulevansa takaisin kuntosalin kautta. Illalla kuulin että ainakin Mikko oli ollut Akun kanssa salilla.

Ilmeisesti Akropolis oli päivän sana, koska minäkin päädyin sinne ostoksille, ja Markku ja Kris olivat käyneet siellä myös, kuten kaikki muutkin, paitsi Simo oli jäänyt vaunulle lataamaan omia akkujaan.

Itse tosin en saanut selvästikään riittävästi shoppailuaikaa (alle tunnin), mutta olihan tuo ihan hyvä alku.

Kristianin ja Kimmon kanssa käytiin pizzeriassa lounaalla Kaunasissa kävelykadun varrella, siellä oli myös osa Ranskan joukkuetta. Yritettiin tilata terveelliset ruuat, siis ei-pizzaa, mutta kohtalo sattui peliin ja ravintolasta loppui kaasu tai jotain, ja eivät enää pystyneet tekemään muuta kuin pizzaa. Sitä siis!

Illalla hallissa oli turvallisuusbriefing, jossa oli mm. kerrottu että metsien päällä nostaa hyvin ja mille pelloille kannattaa laskeutua jos haluaa hyvää pontikkaa 😀

Lisäksi ilta oli hyvää aikaa ihmisten käydä vielä lenkillä ja hoitaa kisapaikalla ilmoittautumiset jne. Tämä oli hyvä ja rento vapaapäivä, jälleen ollaan valmiimpia tuleviin kisapäiviin.

Katja

Ke 27.7.2016 Kuivaa keliä ja radiotestailua

Ensimmäinen virallinen harjoituspäivä.

Selvästi säätyyppi oli erilainen tänään kuin parina viime päivänä. Aku kommentoi jo aamulla että sää tuntuu ”terveeltä” (toivottavasti kuulin oikein) eli on mukavan lämmin, mutta ei tukalan kostea.

Tarjolla oli perinteiset nopeustehtävät, 276 km Vakioluokalle, 238 km Kerholuokalle ja 285 km 20 m kaksipaikkaisille. Taivas pysyi hinausten aikaan sinisenä, joitakin kumpiaisia poksahteli sinne tänne, mutta ne hävisivät yhtä pian. Taivas pysyi täällä näköetäisyydellä ihan samanlaisena.

Hinaukset alkoivat vasta klo 13, ja sitä odotellessa talolle oli saatu pystytettyä kunnon pitkä antenni ja tietysti Suomen lippu sen nokkaan, kuten asiaan kuuluu. Meillä on myös toinen antenni vaunuleirissä, joten nyt meillä on kaksi paikkaa jossa voidaan kuunnella poikien matkaa. Kun kaikki olivat lähteneet reitille, kommentit tuntuivat kuuluvan ”vitosena”. Vähän ihmeteltiin sitä kun Markku puhuu, monista oli tuntunut että volyymi pitäisi kääntää kovemmalle, kun taas Kristianin puhuessa volyymi pitäisi laittaa puoleen siitä, näinkin isoja eroja voi olla! Kimmo kaivoi esiin Markun radion manuaalin, jonka avulla tilanne ehkä saadaan korjattua. Tai sitten täytyy varmistua siitä että Markun mikrofoni on lähellä suuta, ei siellä jossain keskellä ohjaamoa.

Radioliikenne joka tapauksessa tuntui kuuluvan riittävän pitkälle, jos suurimman osan puhe kuului tehtäväalueen viimeiseltä nurkalta.

Lentopäivästä ei harmi kyllä ole paljoa kerrottavaa. Kristian kysyi jo pian hinauksen jälkeen tietoa kuurosateista ja miltä tutka näyttää, sillä tehtävä meni Puolan puolelle jossa oli ollut hurjan näköisiä pilviä. Tutka kertoi että ainakin Varsovan alueella sataa, mutta myös tehtäväalueelle ukkosia saattaa tulla. Jatkossa gridistä ei pääse ennen hinausten loppua pois ja tutkakuvaa on vaikea katsoa pieneltä kännykän näytöltä, pitänee ottaa tabletti mukaan gridiin.

Antti ja Nikke olivat lentäneet tehtävän läpi, mutta muilla ei ollut mitään erikoista sanottavaa. Mikko oli jossain vaiheessa todennut lähtevänsä tehtävältä takaisin, kuten myös Kristian kertoi tehneensä. Lisäksi monelle oli jo Pociunaihin ajomatkan aikana syntynyt ajatus että pelloilla vilja näyttää olevan pitkää, johon ei ole mukava laskeutua. Mietiskelin itse ääneen että useilla pelloilla näkyy leikkuupuimureita joten hyvällä onnella jo viikon päästä tilanne on ihan toinen ja sadot on korjattu. Täytyy toivoa että sää suosii sadonkorjuuta.

Illalla hollantilaiset alkoivat pystyttää vaunuleirin naapuriin omaa antenniaan ja pojat katselivat vuoroin meidän antennia ja hollantilaisten antennia, joka on n. kaksi kertaa niin pitkä kuin meidän. Joku kateus vilahti poikien silmissä, mutta sitten pysyivät asiassa ja analysoivat antennin materiaalia ja kiinnitysjärjestelmää. Hollantilaisten (antenni) seisoo pystyssä ihan itsekseen, mutta siinä on ilmeisesti paremmat ominaisuudet, kuten tuplaharukset jotka kiinnitetään kunnolla maahan ja materiaalistakin oli jotain arvioita.

Illalla Simo oli ollut joukkueenjohtajien tapaamisessa ja siellä oli käyty läpi onnetonta äänentoistojärjestelmää, joka siis oli tänään vielä kauheampi kuin eilen, tehtävälappujen sisältöä (käännepisteiden numerot puuttuu) jne. Yllättävää kyllä kokouksessa oli myös kerrottu päivän järveen laskusta. Ranskalaisten kone oli ollut metsäisellä alueella jossa korkeutta pitäisi olla reilusti yli 500 m jos meinaa selviytyä paremmille alueille. Korkeus ei ollut kuitenkaan riittänyt ja pilotti oli laskeutunut järveen. Simo kertoi että järjestäjät kertoivat tapahtuneesta kuten normaalista peltolaskusta eivätkä olleet pitäneet tapahtunutta kovin outona, lisäksi joukkueenjohtajille oli kerrottu että sekä pilotti että kone ovat kunnossa.

Katja